fbpx

Alitajuisesta stressistä kohti syvempää rauhaa

Epävakaa maailma lisää sisäistä stressiämme ja meissä jo valmiina oleva stressi ikään kuin puskee läpi meistä näkyväksi, että huomaisimme ja havahtuisimme omaan elämäämme. Havahduin kokemukseen, jossa alitajuinen stressi on minussa usein jatkuvaa vaikka hetkellisesti rentoudun. Jossain syvällä kehossani tunsin epämääräistä jännittyneisyyttä ja jähmettyneisyyttä. Elämä tuntui usein uuvuttavalta vaikka kuinka olisin vähentänyt suorittamista ja lisännyt rentoutumista. Rentous jäi kuitenkin jollain tapaa pinnalliseksi.

Tekemisen lopettaminen ulkoisesti ja sisäisesti

Uupumisen tunne laittoi ensin lopettamaan ulkoisen tekemisen. Kyseenalaistin omia standardeja millainen tekeminen on minulle aidosti tärkeää ja mikä tekeminen on jonkin opitun kaavan toistamista, millainen tapa toimia tässä maailmassa on hyväksyttävää. Miten toimiessa olisin riittävä ja rakastettu. Ulkoisen tekemisen lopettaminen ohjaa meidät sisäisen tekemisen äärelle. Tämä on jo pitkä matka kulkea siihen kohtaan, jossa alamme kääntyä sisäisen maailmamme eteen. Usein tarvitaan lukemattomia toistoja vain tähän pysähtymiseen ulkoisesta tekemisestä. Aluksi se on lepopaikka ja rentoutumisen hetki. Jossain kohtaa sisäinen maailma kutsuu meitä syvemmälle, näkemään ja kuulemaan itseämme. Huomaamaan ja havainnoimaan mitä meissä sisäisesti tapahtuu. Millaisia ajatuksia ajattelen, mitä tunteita tunnen, miltä kehossani tuntuu sisäisenä kokemuksena.

Nämä kaikki havainnot itsestämme ovat itsetarkkailusta syntyvää tutustumista omaan ihmisyyteemme. Pysähtymisestä sisäisyyteemme ääreen voi tulla myös tapa poistua ikävien asioiden ääreltä. Rentoudumme, rauhoitumme, meditoimme ja samaan aikaan kiellämme jotain ikäviä tuntemuksia pääsemästä tietoisuuteemme. Joskus se on tietoista, sisäinen ääni sanoo “näitä ajatuksia en halua ajatella tai näitä tunteita en halua tuntea”. Usein tämä tapahtuu tiedostamatta. Näin alitajuinen painolasti jatkuu ja vie energiaamme vaikka teemme monenlaista rentouttavaa ja rauhoittavaa tekemistä tai harjoitusta.

Meiltä pyydetään aikaa ja sitä emme haluaisi antaa

Syvä rauhan tunne sisäisesti on meissä olemassa, emme vain ole yhteydessä siihen. Välissä on ikään kuin patoja, esteitä tai joskus vain ohuita verhoja, joiden takana odottaa syvän rauhan ytimemme. Nuo esteet ovat sisäisiä, jotain mitä emme voi nähdä ja konkreettisesti koskettaa ja käsitellä pois päiväjärjestyksestä. Syvä ytimemme kutsuu meitä aina vain syvemmälle itseemme. Kuvaisin sitä lasketumisena pikkuhiljaa, ikään kuin lumihiutale joka leijailee alaspäin. Kun kohtaamme itseämme meidän täytyy kokemuksellisesti käsitellä kohtaamamme asiat. Miltä tämä asia minkä itsestäni löysin todella tuntuu?

Näissä kaikissa laskeutumisen kohdissa meillä on taipumus kiirehtiä. Älyllisesti huomaamme ajatuksia, uskomuksia tai tunteita ja se onkin jo hyvä askel, että asiat nousevat tietoiseen mieleemme. Kuitenkaan älyllisesti käsittely ei vielä saa tunnetta vapautumaan. Siksi meidän on upottava vielä tunteeseen, miltä tuntuu kun ajattelemme näin ja näin tai tunnemme mitä tunnemme. Miltä se tuntuu kehossa? Ja vielä viimeisenä päästää irti ajattelusta ja antautua tunteelle aivan täysin. Kohdata se juuri sellaisena kuin se ilmenee. Antautumisen tilassa meidän ei aina tarvitse edes tietää mikä vapautuu, se vain tuntuu hyvälle.

Kohtaaminen pyytää meiltä aikaa, sisäinen vastustus on suurta ja tarpeemme kontrolloida. On hyvin haastavaa antautua tunteelle, koska silloin emme ole kontrollissa ja paljastuminen pelottaa. Paljastumme ihmisyydessämme, haavoittuvaisuutemme tulee näkyväksi. Näiden kaikkien antautumisen tiellä olevien pelkojen hyväksyminen ja syvemmälle antautumiseen sukeltaminen ei tule kiireessä ja aikataulussa. Se pyytää herkistymistä, herkistymistä itsellemme.

Armollisuus itseä kohtaan ja tuen pyytäminen

Se voima, joka kutsuu meitä sisällämme on niin vahva, että sille on lähes mahdoton ummistaa silmiä. Pienin askelin annamme periksi omasta tahdosta hallita elämäämme. Joskus tuo voima saa meidät etsimään vimmatusti, tekemään paljon asioita, jotta löytäisimme kaiken mitä haluamme tietää. On hyväksi olla armollinen itselleen, opetella antamaan aikaa prosessille. Asiat nousevat meissä tietoisuuteen hitaasti, jotta voimme olla huolellisia ja todella nähdä ja kohdata ne. Prosessia ei voi nopeuttaa pakottamalla. Joskus isot mielihyvän kokemukset vaikka voimakkaista harjoitteista saa meidät harjoittamaan itseämme yhä enemmän ja voimakkaammin. Se ei välttämättä ole viisasta ja tarkoituksenmukaista. Viisautta on useimmiten tilan antaminen itselleen, luovuttaminen vastustamasta sitä mikä on totta siinä hetkessä.


Asettumalla kuuntelun tilaan itsessämme omassa arjessamme tarjoamme sisäisyydelle mahdollisuutta tulla esiin. Joskus vaaditaan useita kertoja ennen kuin jokin asia uskaltautuu tulla näkyväksi meissä. Tarvitsemme sisäistä turvan tunteen kasvamista, joka kasvaa kun altistamme itsemme ulkoisesti turvallisissa olosuhteissa kokemaan ihmisenä olemisen syvyyttä. Aina syvästä raivosta herkkään haavoittuvuuteen ja kaikkea siltä väliltä. Rohkeutta on myös pyytää apua ja tukeutua toisiin ihmisyyden kanssakulkijoihin.

Hengitys hengitykseltä anna sun olla. Anna kaiken olla mitä on. Anna senkin olla ettet voi antaa olla. Anna vain kaiken olla.

Rakastan sinua