fbpx

Ei parempi, mutta kokonaisempi ihminen.

Elämä haluaa sinut sellaisena kuin olet, se ei pyydä tulemaan paremmaksi tai toisenlaiseksi. Maailma tarvitsee meitä alkuperäisessä versiossamme, sellaisina kuin olemme syvällä sisimmässämme. Henkisessä ja ihmisenä kasvussa on kyse purkamisesta. Sellaisista ominaisuuksista luopumista, jotka rajoittavat todellisen minämme esiintuloa. Kyse on enemmänkin löytämisestä, mitä löydämme kun olemme uteliaita ja avoimia itsemme ja elämämme suhteen.

Jos tarkastelemme minäkuvaamme, huomaamme miten olemme rajanneet itsemme ja maailman määritelmiksi. Minä olen tällainen ja sinä olet tuollainen, maailma on tätä. Etsiminen lakkaa kun olemme löytäneet. Kasvaminen pysähtyy kun olemme valmiit muotissamme. Rakkaus häviää kun kaikki on muuttunut tietämiseksi ja itsestäänselvyydeksi. Elämä muuttuu samanlaisten kaavojen toistumiseksi. Levottomuus sisällämme ei lakkaa, se pyytää jatkuvaan dialogiin. Dialogiin kompleksisen olemuksemme kanssa. Oman ihmisyytemme kanssa.

Yhteys kokonaiseen ihmisyyteen minussa

Kun herkistymme, alamme havaita yhä monimutkaisempia prosesseja sisäisessä maailmassamme. Vain murto-osasta näitä alitajuisia prosesseja olemme tietoisia. Kuitenkin kaikki se mitä meissä on, mistä emme ole tietoisia, vaikuttaa elämäämme joka hetki. Sillä hetkellä kun tunnen ja koen elämää näyttää oma kokemukseni todelta ja minä olen erillinen siitä. Tämä tunne ja kokemus, joka minussa nousee näyttää syntyvän sinusta tai maailmasta, jonka kohtaan. Tämä on se fiksoituneen persoonamme harhainen käsitys, että minun kokemukseni johtuu ulkopuolellani tapahtuvista asioista.

Se mitä kohtaamme on meissä on jo sisäisesti olemassa, emme vain ole tietoisia siitä, emme ole yhteydessä siihen osaan itsessämme. Esimerkiksi: “olen vihainen, koska muut eivät noudata sääntöjä.” Avoimella ja tutkivalla asenteella alankin erottaa ulkopuolisen tilanteen vain neutraalina tapahtumana ja tarkastelen omaa vihaani. Mikä tarve vihallani on? Onko vihani noussut puolustamaan esim. minussa olevaa pelkoa tai surua? Millainen merkitys säännöillä on elämässäni? Mitä olen oppinut säännöistä ja millaisten tahojen kautta olen niitä sisäistänyt? Avaan itseäni avoimeen uteliaisuuteen itsestäni.

Kun säännöllisesti altistamme itsemme dialogiin itsemme kanssa, laajenee kokemuksemme ihmisyydestä itsessämme. Näin syntyy myös aito myötätunto. Elämän tapahtumat alkavat vaikuttaa vähemmän rajaavilta, niistä muodostuu mielenkiinnon ja uteliaisuuden kenttä. Kun kykymme sisällyttää elämää itseemme kasvaa, löydämme myös niitä kohtia, joissa ihmisyys on vain osa meitä. Yhdistymme johonkin laajempaan, syvempään, ja suurempaan kun inhimilliset piirteet. Sellaiseen kohtaan joka yhdistää meitä ihmisinä ja yhdistää meidät kuuluviksi ympärillä olevaan maailmaan syvällä tavalla.

Kulkea tuttua itseään vastaan

Tuttu itsemme on pahin vastustajamme. Itsestäänselvyyksiksi juurtuneet tavat ja tottumukset. Itsetuntemustyö, itsensä haastamisen työ nöyrryttää rakentamaamme persoonaa. Miten uskallamme kuolla sille, mitä olemme ajatelleet itsestämme tai maailmasta ja mitä yhä haluaisimme ajatella. Kukapa sellaiseen työhön haluaisi ryhtyä. Siksi vimmatusti etsimme helpompia ratkaisuja. Elämä haluaa meidät kuitenkin kokonaisena, koko inhimillisyyden löytämisen sisältämme. On kuljettava kohti pelkoja, kohti kaikkein rumimpia paikkoja, kaikkea sitä minkä kiellämme.

Hereilläolo elämässämme tarkoittaa kaupankäynnin lopettamista itsemme kanssa, palkkion perässä juoksemisen. Missä kohtaa sopeudut siihen tuttuun kuvaan ja mitä kohtia kiellät itsestäsi? Meidän tulee tuoda rakkaus ja hyväksyntä kaiken sen luo mitä emme haluaisi itsessämme nähdä. Itsetarkkailu, henkinen työ itsemme kanssa kysyy johdonmukaisuutta, kuria ja asennetta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita itsensä kurittamista tai kontrollointia vaan henkilökohtaisen voiman valjastamista suojelemaan sielumme ääntä. Kun kuljemme itseämme eli persoonamme taipumuksia vastaan ei tarkoitus ole poistaa mitään vaan sisällyttää enemmän. Sinussa on nämä kaikki puolet, äänet, olemukset ja mitä kohti olet menossa? Miten elämä haluaa sinun kauttasi ilmentyä?

Välttely vie voimat

On paradoksista miten kaikki voima on meillä saatavilla ja samaan aikaan voimme kokea täyttä voimattomuutta. Olemme juurikin tuossa omassa vankilassamme. Mitä vastustan? Mitä en halua olla? Mitä eniten tahtoisin välttää? Se mitä pyrin välttämään, olen minä itse. Minä olen se mitä pyrin välttämään. Energiaa kuluu valtavat määrät välttelyyn tulla kokonaiseksi ihmiseksi. Elämä pyytää meitä tulemaan vain kokonaiseksi ihmiseksi, kaikeksi sellaiseksi mitä olemme jo, mutta emme halua sitä tunnustaa. Se tuntuu liian uhkaavalta, pakottaa tehtäviin, jotka ovat niin syviä ettei niihin löydy mitään helpotusta.

Lopulta ahtaus käy meille niin kalliiksi, että antaudumme, annamme persoonamme patoutumien murtua. Sitä ei tarvitse tehdä hallitsemattomasti vaan pienin askelin. Kuitenkin niin että astumme ei-tietämisen tilaan kokemuksellisesti. Annamme sydämessämme elämän tuntua. Rukouksella voimme pitää yhteyttä siihen, joka meitä kannattelee ja jonka voimasta voimme ammentaa kun omat voimamme ehtyvät. Toinen ihminen on myös arvokas, jaettu matka on helpompi kulkea.

Hyväksyn itseni kokonaisena ihmisenä

Sukeltamalla itseemme löydämme sekä ns. negatiivisia että positiivisia ihmisyyden puolia, sellaisia joista emme ole olleet tietoisia. Löysit ehkä voimattomuuden, pelon, surun, ahtauden, häpeän, kateuden, tuomitsemisen, valittamisen, vallanhalun, mitätöinnin, vihan, raivon, haurauden, itsekkyyden, himon. Samalla avaudumme luonnollisella tavalla myös ilolle, rakkaudelle, lempeydelle, viattomuudelle, kauneudelle, hyväksynnälle, elinvoimaisuudelle. Lukemattomia ihmisyyden ilmentymiä. Sukella niitä aina vain lisää ja ompele ne kiinni persoonaasi. Ota ne syliisi ja sano kyllä kaikelle sille mitä löydät lempeydellä ja täydellä hyväksymisellä. Jokaisen löytämämme kohdan rakastamisen myötä meillä on vähemmän tarvetta välttää elämää, jota kohtaamme. Avautuu laajempi ja täydempi elämä, kokonaisempi ihminen. Avautuu myös uudet mahdollisuudet vanhojen mallien toistamisen sijaan.

Houkuttavat oikopolut

Kaipuumme sisällämme pyytää koko ihmistä. Se on niin valtava että useinkaan emme kestä sitä ja tartumme korvikkeisiin olomme helpottamiseksi. Emme halua antaa itseämme kokonaisina. Vältämme sitä tietä, jonka kautta aidosti pääsisimme lähemmäs kaipaustamme. Se on osa inhimillisyyttämme ja voimme antaa itsellemme anteeksi ja yrittää uudelleen. Elämä kaipaa sinua, se näkee sinut, mutta on kykenemätön toimimaan ilman apuasi. Kun aloitamme pienesti elämä tulee meitä vastaan suuresti. Tee teko kohti elämää, joka on sinua varten.

Kirjoittaessani tätä tekstiä, jouduin pysähtymään monta kertaa sisältä nousevaan kaipaukseen ja kyyneliin. Ei ole kyse siitä mitä luen tai kirjoitan vaan siitä mitä koen. Miten elän todeksi omia arvojani, sen mitä tiedän ja tunnen olevan minun elämäni sallimuksen polku.